Kaunis oli ajatus säännöllisestä kirjoittamisesta mutta niin vain taas kevättalvi sekä alkuvuosi jumitti ajatukset ja keho on kipuinensa ollut kovemmilla kuin koskaan nivelten kanssa. Tästäkin huolimatta on eteenpäin menty, hitaasti mutta varmasti. 👊 Välillä tuntuu että on niin vaikea löytää aikaa olla koneella että ehtisi rauhassa kirjoittaa, toisena hetkenä kun aikaa olisi, on tunteet ja ajatukset niin myllerryksessä ettei niitä saa jäsenneltyä järkevästi. Varmuutta siitä että saako nytkään ei kyllä ole, ehkä kaiken ei tarvitsekaan olla ihan viimeisen päälle. Se mitä mä nyt todella yritän itselleni opettaa on armollisuus. En siis ole epäonnistunut täysin vaikka asiat ei onnistuisikaan täydellisesti. Vähemmän itsensä syyllistämistä, vikojen etsintää ja enemmän lempeyttä. Sen kun vielä sitten käytännössä muistaisi vielä toteuttaakin. Loppu talvi sekä varhainen kevät on ollut mulle aina mielen kanssa haastavinta. Nyt kun kevät on jo melkein vauhdissaan huomaan että kivuista ...
Haluan kertoa oman lapsuuteni kokemuksia ja sen kuinka tänä päiväkin kohtaan ne arvet toisinaan arjessani. Niin moni luulee ja pelkää olevansa yksin, niin minäkin ennen. Nyt mä en enää pelkää vaan elän ja yritän nauttia elämästä kaikkien arpieni kanssa, laastareita pikkuhiljaa poistaen, omia lapsiani rakkaudella kasvattaen.