Aurinko paistaa, vihdoin on kevät! Ihmeellisen hienoja ihmisiä olen elämääni saanut jotka ovat jaksaneet tukea ja olla hiljaa lähellä silloin kun on tarvinnut. Nämä ystävät ovat myös kestäneet sen kun olen sulkeutunut ja unohtanut heidät hetkeksi huonoimpina aikoina. He ymmärsivät että halusin vain suojella heitä kaikelta kokemaltani pahalta ololta joka aika ajoin puski väkisin läpi, aina ollen kuin olisi eilen viimeksi nähty. Kuinkahan olisin selvinnyt ilman teitä jos ette mua olisi nostaneet ylös silloin kun en itse jaksanut nousta. Ennen en olisi koskaan kertonut teille kuinka kiitollinen olen, en olisi uskaltanut. Nyt kun tiedätte kaiken, voin kertoa. Ymmärrätte luultavasti paremmin kuinka hukassa olisin ollut. Nyt mun ei tarvitse enää pelätä pahaa oloa. Vanhempiini en ole edelleenkään suuremmin yhteydessä, enkä edelleenkään ajatellut olla. Niin paljon on elämän laatuni parantunut kaiken tämän jälkeen. Kesä reissun suunnittelua, töitä, kesä ja mun perhe, enempää en vois toivoa ...
Haluan kertoa oman lapsuuteni kokemuksia ja sen kuinka tänä päiväkin kohtaan ne arvet toisinaan arjessani. Niin moni luulee ja pelkää olevansa yksin, niin minäkin ennen. Nyt mä en enää pelkää vaan elän ja yritän nauttia elämästä kaikkien arpieni kanssa, laastareita pikkuhiljaa poistaen, omia lapsiani rakkaudella kasvattaen.