Kaunis oli ajatus säännöllisestä kirjoittamisesta mutta niin vain taas kevättalvi sekä alkuvuosi jumitti ajatukset ja keho on kipuinensa ollut kovemmilla kuin koskaan nivelten kanssa. Tästäkin huolimatta on eteenpäin menty, hitaasti mutta varmasti. 👊 Välillä tuntuu että on niin vaikea löytää aikaa olla koneella että ehtisi rauhassa kirjoittaa, toisena hetkenä kun aikaa olisi, on tunteet ja ajatukset niin myllerryksessä ettei niitä saa jäsenneltyä järkevästi. Varmuutta siitä että saako nytkään ei kyllä ole, ehkä kaiken ei tarvitsekaan olla ihan viimeisen päälle. Se mitä mä nyt todella yritän itselleni opettaa on armollisuus. En siis ole epäonnistunut täysin vaikka asiat ei onnistuisikaan täydellisesti. Vähemmän itsensä syyllistämistä, vikojen etsintää ja enemmän lempeyttä. Sen kun vielä sitten käytännössä muistaisi vielä toteuttaakin. Loppu talvi sekä varhainen kevät on ollut mulle aina mielen kanssa haastavinta. Nyt kun kevät on jo melkein vauhdissaan huomaan että kivuista ...
Luonto on kyllä aamuisin lähes kauneimmillaan, siellä voimaantuu ja rauhoittuu tahtomattakin. Aika tuntuu menevän siivillä tai ainakin mulla meinaa hävitä ajantaju ja sitä voisi nauttia maisemista vaikka kuinka pitkään. Kävin tänään kävelemässä vielä metsässä katselemassa luottopaikalta suppilovahveroita. Ajattelin että jos nyt muutama löytyisi että saa pienen salaatin tehtyä mutta niitähän olikin oikein runsain mitoin. Riitti siis metsän herkkuja jaettavaksi ystävällekin. Metsässä monesti kun sieniä on etsimässä, tulee todella kiitollinen olo siitä että äiti on opettanut metsän herkkuja tunnistamaan ja keräämään. Vaikkei kaikki muistot olekaan niitä mukavimpia ja idyllisimpiä, niin paljon rakkautta ja arvokkaita oppeja sekä tietoa olen matkaani saanut. Tästä kuitenkin nousi tänään mieleeni keskustelu, jossa oli jäänyt käsitys että olisin katkera ja vihainen yhä äidilleni. Olin hämmentynyt koska mielestäni kaikesta huolimatta, etenkin tänä kesänä ja syksynä olen tuonut esill...