Mä olen miettinyt että miksi ihmisen pitää murtua ja särkyä niin monta kertaa.
Voiko olla niin että sitä särkee itsensä niin monesti että se sisälle piilotettu viimeinenkin salaisuus, ahdistus tai pelko murtuu esiin jotta sen voisi kohdata.
Kun sen sitten kohtaa, rehellisesti asian hyväksyen, kyeten lähestymään sitä rauhallisesti, ennakkoluulottomasti ilman vihaa tai pelkoa ja samalla lähestyen itseään samalla tavalla. Tuntuu kuin se viimeisin murtuma olisi särkyessään työntänyt kaikki aiemmat murtumat paikalleen.
Olo on murtuneen raskas mutta silti samalla toiveikkaan ehjä. Huomenna jo luultavasti uskallan sanoa toiveikkaan vahvakin.
Äitini suhteen toivo murtui jälleen. Toisaalta en jaksa ymmärtää kuinka sitä toivoa vielä niin paljon oli piilossa. Onko se edes järjellistä.. Mutta toisaalta, kaikesta huolimatta onhan se mun äiti...
Joka tapauksessa, hän ääneen sanoi minua samalla silmiin katsoen ja myönsi ettei aio, eikä halua muuttaa elämäntapojaan. Ei itsensä, ei lastensa, ei lasten lasten, ei minkään takia.. Luovutettu on.. Meille jää siis käteen käytännössä odottaa koska keho vaan lakkaa sitten joskus toimimasta..
No onpahan nyt keskusteltu ja puhuttu avoimesti.
Mä sanoin kuitenkin äidille että ihan aluksi pitäisi hoitaa itsensä kuntoon ja näyttää mallia edes sille nuorimmalle meistä, että pystyy vielä elämään normaalisti ja voisi olla sen tukena. Sille joka vielä eniten haluaa uskoa ja toivoo tällä hetkellä sitä muutosta siihen. Eniten mua sattuu se mitä tässä toivotaan ja minkä pelätään olevan tavoittamattomissa, terveempää äitiä.. (isoäitiä, vaimoa isälle yms..) Mun psykoterapeutti varmaan pyytäisi kaivamaan mielestä tunteen mitä haen ja se tunne olisi turvaa..
Se että oliko tästä keskustelusta sitten mitään hyötyä, jääpähän nähtäväksi. En ajatellut ainakaan ihan hengitystä pidättää sitä odotellessa.
Aika sanattomaksi jättää, tavallaan...
Ennen tätä Toivo oli tunteena hauras, pelokas ja heiveröinen.
Nyt se tuntuu muuttuvan samoin kun se miten asiaan suhtaudun nyt Toivo alkaa tuntua rohkealta, vahvalta ja se on rehellinen itselleen.
Vähän kun mun fiilis, mä oon onnistunut ja selvinnyt ja niin tuun tekemään jatkossakin! 💚
Ja ihan oikeesti, mä joskus kuvittelin että voisin kirjoittaa näistä asioista jo menneessä aikamuodossa. Antakaa mun nauraa, kauankohan siihen mahtaa vielä kulua aikaa 💩
Kommentit
Lähetä kommentti