Luonto on kyllä aamuisin lähes kauneimmillaan, siellä voimaantuu ja rauhoittuu tahtomattakin. Aika tuntuu menevän siivillä tai ainakin mulla meinaa hävitä ajantaju ja sitä voisi nauttia maisemista vaikka kuinka pitkään.
Kävin tänään kävelemässä vielä metsässä katselemassa luottopaikalta suppilovahveroita. Ajattelin että jos nyt muutama löytyisi että saa pienen salaatin tehtyä mutta niitähän olikin oikein runsain mitoin. Riitti siis metsän herkkuja jaettavaksi ystävällekin.
Metsässä monesti kun sieniä on etsimässä, tulee todella kiitollinen olo siitä että äiti on opettanut metsän herkkuja tunnistamaan ja keräämään.
Vaikkei kaikki muistot olekaan niitä mukavimpia ja idyllisimpiä, niin paljon rakkautta ja arvokkaita oppeja sekä tietoa olen matkaani saanut.
Tästä kuitenkin nousi tänään mieleeni keskustelu, jossa oli jäänyt käsitys että olisin katkera ja vihainen yhä äidilleni. Olin hämmentynyt koska mielestäni kaikesta huolimatta, etenkin tänä kesänä ja syksynä olen tuonut esille kuinka kovasti toivoisin että hänen saavan elämäänsä paremman suunnan.
Suunnan jossa hän voisi olla tasapainoisesti kaikkien lastensa elämässä, hän voisi olla isoäiti lapsenlapsilleen mutta etenkin suunnan joka saisi hänet eheytymään ja voimaan paremmin.
Mä olen ymmärtänyt että tämä "äitihaava" joka minulla on, on siirtynyt häneltä. Mun äidillänikin on hoitamaton "äitihaava" ja todella huono lapsuus. Viimeiseen asti mä toivon että äiti löytäisi rohkeutta ja voimaa hoitaa itsensä kuntoon jotta meillä olisi vielä mahdollisuus olla perhe.
Mä kaipaan niitä hetkiä kun meillä on ollut uskomattoman hauskaa, se rakkaus on loistanut ja kuulunut varmaan kilometrien päähän.
Mun tunnetila ei ole vihainen, eikä se ole katkera. Se on surullinen, salaa toiveikas ja murtunut. Mä en luovu varmaan koskaan tästä pienestä toiveestani vaikka se sitten tekeekin musta hieman haavoittuvaisen.
Ja kyllä mulla kyyneleitä valuu tätä kirjoittaessa, surusta ja rakkaudesta.
Mä olen kyllä antanut anteeksi kaiken, unohtaa mä en pysty vielä kun tämä eheytyminen vaatii asioiden käsittelyä, enkä voi tietää unohtuuko tällaiset asiat ja onko niiden tarkoituskaan koska ne on muovanneet meistä sellaisia kuin me olemme.
Niin kovasti vaan toivoisin että munkin äiti voisi hyvin, pysyisi terveenä ja sillä olisi kaikki hyvin!
Mä kaikesta huolimatta rakastan mun äitiä, se on kuitenkin mun ainoa äiti. 💕
Kommentit
Lähetä kommentti