Eteenpäin 💕

Muutaman terapia kerran jälkeen jo, oloni on toiveikas. Hauras mutta samalla hyvin voimaantunut.  Jotenkin en olisi halunnut uskoa että aloitan tämän prosessin tavallaan taas alusta. Vaikka alustahan tätä en aloita, olen tehnyt jo valtavasti töitä en vaan ymmärtänyt kuinka paljon pitkäjänteistä työtä vaaditaan että lapsuudessa koetut asiat, tunteet, syy-seuraus tuntemukset, itsetunto yms. saadaan aikuisen mieleen opetettua uudelleen.

Voisi ajatella niinkin että jotkut "yksiköt" uudelleen ohjelmoidaan toimivammiksi käsittelemällä niitä vaurioittaneita asioita, ne mitkä ovat lapsuudessa esimerkiksi turvattomuuden, väkivallan tai vaikka hylkäämisen pelon vuoksi kehittyneet liian herkiksi tai välittämään väärää signaalia.

Viime kerralla aiheeksi kuin vahingossa valikoitui luottamus. 

Luottamus itseeni ja luottamus muihin. Olin kokenut itseni (jälleen kerran) virheelliseksi kun en ole täysin voinut luottaa lähelläni oleviin ihmisiin. Aina on ollut se pelko että jotain tapahtuu, joko käytetään jollain lailla hyväksi tai puukotetaan selkään itselleen hyödyllisessä tilanteessa. 

Kerroin terapeutilleni että olen lähes 10 vuoden ajan puolisoni kanssa yhdessä asuessa, huolehtinut että olen päävuokralaisena jos vaikka jotain sattuisi.. 

Olen pitänyt itseäni hirveäni ihmisenä tämän vuoksi. Puolisoni ei ole tehnyt mitään ansaitakseen tällaista epäluottamusta! Päin vastoin hän on nimenomaan tukenut ja auttanut minua tällä matkalla enemmän kuin kukaan muu.

Sitten lähdettiin pohtimaan miksi ja että mikä on se tunne sen pelon takana mikä ajaa minut niin ajattelemaan ja toimimaan. Miksi juuri sitä sinulle rakkainta ja läheisintä ihmistä pitää epäillä, pelätä että se vetää maton mun jalkojen alta vaikkei siihen ole mitään syytä..

Se tunne, on turvattomuus. 

Sitten alettiin miettimään lapsuutta ja turvattomuutta siellä sekä tuntemuksia mitä se minussa herättää. 

Kuinka se ainoa ihminen maan päällä jonka mua pitäisi ehdoitta rakastaa ja huolehtia että mulla on kaikki turvallisesta kasvuympäristöstä ja rakastavasta kodista lähtien kaikki, sinne saakka että aloitan oman elämäni nuorena aikuisena. Että mulla olisi edes jonkinlaiset lähtökohdat pärjätä tässä yhteiskunnassa ja elämässä. Kuinka voi mennä niin moni asia niin pieleen. Mä ymmärrän että äitini on sairas mutta sitä en ymmärrä kuinka sitä apua ei ole pystytty antamaan äidille eikä myöskään meille lapsille.

Tuntuu niin tyhmältä että monta elämää on hankaloitunut kohtuuttomasti sen vuoksi. Meitä sisaruksia on viisi. Toki olen myös vanhin ja muistan eniten, mutta kyllä siellä on kaikki lapsuudessa kohtuuttomasti kärsineet. Kaikilla meillä on joissain "yksiköissä" vaurioita ja emme pysty siksi ymmärtämään muita tai itseämme niin kuin pitäisi. Pyytelemme jatkuvasti läheisiltämme anteeksi kun olemme vähän tällaisia ja emme osaa tulkita moniakaan asioita oikein. Menemme paniikkiin jos teemme virheen tai joudumme tilanteeseen jossa meitä arvostellaan. Joillekin meistä riittää ihan ovesta ulos astuminen, pelkästään se ahdistaa.

Sitten yritetään vaan sitkeästi suorittaa tässä yhteiskunnassa ja poltetaan itsemme loppuun kun yritetään loputtomasti turruttaa niitä sisällä huutavia viallisia yksiköitä. Totuus on se että kun pääsee takaisin kotiin tekisi mieli joko huutaa, itkeä tai molempia sen suurimman paineen poistuttua niskasta.

Viimeksi tänään sanoin puolisolleni että menen nyt kuitenkin kaupan jälkeen vain kotiin lepäämään kun olen niin raskasta seuraa. 

Olo on ollut hetkittäin jostain syystä surullinen ja vähän raskaskin. Toki ei ole ollut helppoa sisäistää millaisia luopumisia elämässä joutuu tekemään itsensä ja perheensä hyvinvoinnin kannalta. 

Onneksi ihan kaikki ei ainakaan toivottavasti, joudu tällaisten valintojen eteen. Ei ole helppoa asettaa rajoja ihan ydinperheen sisällä. 

Eilisen terapian jäljiltä ajatukset juoksee vielä menneessä ja nykyisessä. Melkein voisi luulla että prosessori yrittää työstää asioita mun hoitaessa ihan arkisia juttujani. 😂

Mulla on vahvasti sellainen olo että nyt on muutoksen aika, tai on ollut jo keväästä asti. Nyt tämä blogi tulee kulkemaan ja muuttumaan mun matkassa, jos ei muuta niin ainakin tukena tässä eheytymisprosessissa. 💖