Siirry pääsisältöön

Kolmastoistavuosi

Käyn tutkimusjaksolla. Olen terve, ujo tyttö. Tutkimuksissa ei käy ilmi mitään normaalista poikkeavaa.
En osaa avautua, olen lukossa. Näytän ulospäin hymyä mutta sisältä olen surullinen. En vain kerro sitä enää kenellekään, silloin kaikki kärsii vähiten. (Mutta en silti ymmärrä kuinka näidenkin alla tulevien lainausmerkkien jälkeen sai perheemme jatkaa alusta uudella paikkakunnalla..)

"Työskentelyn jatko, perheen tilanteen muuttumisen myötä perhetyö perheessä voidaan kaikkien osapuolten mielestä lopettaa. Lisäksi perhe ei hyödy perhetyöstä, koska he eivät koe sitä tarvitsevansa"
Kuinka ihmeessä kaiken jo tapahtuneen jälkeen näin voi sanoa. 
Me ei vaan uskallettu sanoa mitään juuri tämän takia. Äiti onnistuu aina puhumaan asiat omaksi edukseen. Mitä jos olisin puhunut jotain ja sitten taas palautettu kotiin kun muka suurentelen asioita, niin se kääntyi aiemminkin jo.

Muutaman kuukauden kuluttua kuitenkin kirjattu, että huolta edelleen meistä lapsista on. Sekä sosiaalityöntekijöillä ja päivähoidossa.
"Äidille soitettiin ja sovittiin kotikäynnistä, Äiti peruu ajan ja lupaa soittaa myöhemmin. Perheestä ei ole kuulunut sen jälkeen mitään. On kuultu, että perhe olisi muuttamassa. Laitoin kirjeen että ottaisivat yhteyttä, vaikka muuttavat on varmistettava tytön sovitut terapiat jatkuu."

"Puhelimessa, Äiti kertoo, että oli ilmoittanut ettei terapiaa aloiteta. Äiti oli lääkärin kanssa puhunut että ne on tarpeettomia ja tarvittaessa voi ottaa yhteyttä, tarkistetaan. Vähän huolettaa tytön tilanne"
Todellisuudessa sitä suositeltiin, Äitini vaan päätti että meillä on niin hyvät välit, voin puhua sille ja minähän myöntelin... 
Miksei kukaan auttanut, olisiko mun pitänyt osata itse auttaa itseäni?

"Tarkistetaan sairaalasta, yksilöterapiaa Tytölle suositeltu ja polikliiniset käynnit sovittu. Kerroin huoleni nyt kun ovat muuttaneet toiselle paikkakunnalle. Kukaan ei ole tavannut Tyttöä. Perheen muuttaessa mietittävä täytyykö olla yhteydessä uuden paikan sos.tstoon Tytön asiassa."

Näiltä ajoilta omat muistot enemmän kuin vähän hukassa..

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevättä..

Aurinko paistaa, vihdoin on kevät! Ihmeellisen hienoja ihmisiä olen elämääni saanut jotka ovat jaksaneet tukea ja olla hiljaa lähellä silloin kun on tarvinnut. Nämä ystävät ovat myös kestäneet sen kun olen sulkeutunut ja unohtanut heidät hetkeksi huonoimpina aikoina. He ymmärsivät että halusin vain suojella heitä kaikelta kokemaltani pahalta ololta joka aika ajoin puski väkisin läpi, aina ollen kuin olisi eilen viimeksi nähty. Kuinkahan olisin selvinnyt ilman teitä jos ette mua olisi nostaneet ylös silloin kun en itse jaksanut nousta. Ennen en olisi koskaan kertonut teille kuinka kiitollinen olen, en olisi uskaltanut. Nyt kun tiedätte kaiken, voin kertoa. Ymmärrätte luultavasti paremmin kuinka hukassa olisin ollut. Nyt mun ei tarvitse enää pelätä pahaa oloa. Vanhempiini en ole edelleenkään suuremmin yhteydessä, enkä edelleenkään ajatellut olla. Niin paljon on elämän laatuni parantunut kaiken tämän jälkeen. Kesä reissun suunnittelua, töitä, kesä ja mun perhe, enempää en vois toivoa ...

Taas palataan vanhaan, tällä erää erilailla.

Mä tein sen saman kun kaikki muutkin, aloitin tämän kirjoittamisen ja jätin kesken vaikka vaikeudet jatkuivat. Kymmenisen vuotta siinä meni kun möröt alkoivat kurkkia kaapista uudelleen...  Toki voimavarat on olleet myös vähissä mutta olen silti kaiken aikaa kokenut että tämä piiloon jäänyt blogi on ollut mulle myös voimavara. Olen edes johonkin purkanut asioita suoraan sydämeltäni, saanut taakkaa purettua ja matkalla varmaan onnistunut jonkin verran eheytymäänkin. Vähän täytyy varmaan vanhoja tekstejä muokata niiltä osin kun muistoja menneestä on tullut lisää ja ajatukset ovat selkiytyneet joiltakin osin (ja nuoruuden raivo millä ne on kirjoitettu ei ole liiaksi välittänyt kieliasusta.) 😅 Tai sitten jätän ne vaan noin, olen ollut silloin nuorempana just noin rikki, yksin ja sekaisin tämän asian kanssa. Ensiviikolla aloitan viimein psykoterapian. Vuosi vuodelta käyn samat kriisit läpi mitä menneisyys nostaa aina vaan uudelleen ylös ja horjuttaa tasapainoa. Joka kerta löytyy uusi t...

Uudenlainen syksy

Sänkipellot kutsuu "kaahailemaan". Kyllä siellä vanha ponipappakin villiintyy kun pääsee päästelemään reippaammin, samalla sitä huomaa itse kärryillä kikattavansa kuin pieni tyttö. Nää pienet hetken on ihan elämän parhautta. 💛 Muutama vuosi meni ilman hevosia sen jälkeen kun omistani luovuin. Nyt on sen luopumisen osalta eheydytty ja pieni ponipallero on valloittanut mun ja tyttäreni sydämet. Tuntuu että tämä kohtaaminen pienen otuksen kanssa sattui juuri oikeaan aikaan.  Oon huomannut että terapian jälkeen on ollut tyhjentävää päästä kärryillä metsälenkille, mukavasti saa hengitettyä syvään rauhassa, kuunnellen kavionkopsetta ihanissa maisemissa. Muistin taas että ei ole montaa paikkaa maailmassa missä pystyn olemaan samanlailla, ajattelematta yhtään mitään stressaavaa.  Olo on sellainen että nyt uudistutaan, suoristetaan selkäranka ja ei mennä enää leuka vasten rintaa kohti pettymyksiä vaan on aika nostaa leukaa ylöspäin. Tällä elämällä on meille niin paljon tarjottavana, ...