Suut puhtaaksi..

Uskaltauduin ensimmäistä kertaa vasta nyt lukemaan 8-vuotiaan Eerikan kuoleman tapahtumista kunnolla. Oman hirveän lapsuuteni vuoksi lapsiin kohdistuvat väkivaltatapaukset tuntuu äärimmäisen raskaalta, en voi ymmärtää kuinka tällaista voi yhä tänä päivänä tapahtua.
Luulin että näitä äärimmäisiä kurituskeinoja, kuulisi sattuneen lähinnä meidän 80-luvun "lasten" suista. 

Mihin tämä maailma on menossa, ne vanhemmat jotka vielä voisivat tuettuna huoltaa lapsensa, ne lapset huostaanotetaan ja ne kodit missä ei tulevaisuudesta ole tietoakaan mutta pinta näyttää vaan niin pirun hyvältä niin ne lapset kotiutetaan vähitellen kun vanhemmat nyt sattuu skarppaamaan menetyksensä pelossa muutaman kuukauden. Tämä on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni, perustan sen niihin tapauksiin jotka olen vierestä nähnyt näin tapahtuvan. Ja näitä tapauksia on monta ja useita kertoja näin on käynyt, myös omassa perheessäni lapsena..

Nämä surulliset uutisoinnit ja tapahtumat ahdistaa, miten kukaan joka kääntää näille asioille selän voi elää itsensä kanssa. 

Aloitan tämän blogin kirjoituksen toivoen että ihmiset avaavat silmänsä todellisille ongelmille, en sillä että joka ikistä väsynyttä äitiä tai isää joka ei aina jaksa hymyillä, tarvitsee tuomita. 

En halua mielipiteilläni haastaa riitaa enkä tuomita, mutta mitä useampi tapaus jää piiloon, sitä huonommin näitä voidaan havaita ja ehkäistä.
Kirjoitan kaiken niin kuin muistan, tukeutuen paperilla oleviin faktoihin ja lapsuuteni minä-kirjaa jonka äitini niin persoonalleen ominaiseen tyyliin on täyttänyt. Nimet jätän mainitsematta kaikkien yksityisyyttä kunnioittaen. 

Tähän ryhtyminen ei ollut helppoa mutta uskon että autan itseäni jättämään näitä asioita taakse ja ehkä jotain muutakin vertaistuen merkeissä.
Aloitetaan siis alusta..