Kun olin yhdeksän vanha meillä alkoi käydä perhetyöntekijä. Ensimmäiset lastensuojelun paperit minulla on alkaen siitä kun olen kymmenen vanha. Äitini on tilannut ne sosiaalitoimistosta jotta näkisi miten perhettämme ja häntä haukutaan niissä. Nämä paperit olen saanut itselleni äidiltä n.16-vuotiaana.
Todellisuudessa niistä kuvastuu vain suuri huoli lasten ja isän pärjäämisestä, epätasapainoisen Äidin kanssa.
Joka kerta kun luen paperit uudelleen ymmärrän itseäni paremmin. Olen tuskaillut itseni kanssa siitä asti kun kotoa lähdin. Teininä olen yrittänyt ymmärtää pelkotilojani, ahdistuksiani ja kykenemättömyyttä hoitaa omia asioitani. Kun näitä asioita käy läpi ymmärrän miksi näin on.. Lainausmerkein olevat kappaleet siirretty lähes suoraan meille tulostetuista papereista.
"Huoltosuunnitelmassa lukee että perhetyötä jatketaan. Meille on ehdotettu harrastuksia ja myönnetty niihin rahallista tukeakin." Tosin koskaan missään harrastamassa ei käyty. Rahat käytettiin muihin tarpeisiin, ruokaan ja "yrityksen" asioihin. Äiti monesti nauroikin että meillä syö eläimet paremmin kuin lapset.
"Äiti kysyy, miksi teemme työtä niin tiiviisti perheen kanssa, miksei heitä voi jättää rauhaan. Kerron että olemme huolissamme lasten hyvinvoinnista. Huoli tarkoittaa sitä, että mietimme, pystyykö perhe mm. Äidin sairaudesta johtuen huolehtimaan. Pystyykö Äiti toimimaan vastuullisen aikuisen tavoin? Olemme huolissamme perheen kasvatuskeinoista (voimakkaat otteet, fyysinen rangaistus) johdonmukaisuuden puutteesta, Äidin tunteiden ailahtelevuudesta ja siitä pystytäänkö perheessä ottamaan huomioon lasten todelliset tarpeet. Äiti kertoo että aiemminkin on ollut huolta ja lapsia on kertoman mukaan meinattu ottaa huostaan"
Perhetyöntekijän käyntejä perutaan ja vanhempien menot sattuvat juuri niille päiville kun sosiaalitoimen naisen piti tulla minun ja muiden lasten kanssa touhuamaan. Tässä vaiheessa jo papereissa painotetaan tapaamisten tärkeyttä meidän lasten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden turvaamisen kannalta.
Kävimme taas kesäkodissa, oli taas ihanaa päästä pois kotoa. Asuimme syrjemmällä joten kyläilyt väheni, taloudellisesti oli tiukkaa ei ollut varaa ajella. Emme myöskään enää tavanneet juurikaan isovanhempiamme Äidin riitaannuttua heidän kanssaan.
"Sosiaalitoimesta on soiteltu ja yritetty sopia uutta tapaamisaikaa meille kotiin, Äiti on toivonut ajalle siirtoa. haluaa miettiä asioita rauhassa ja keskustella varatulla ajalla siitä miten häntä on papereihin haukuttu ja ei voi ymmärtää kuinka työntekijät voivat olla asioista näin erimieltä hänen kanssaan".
Luin jo silloin näitä papereita Äidin pyynnöstä, en voinut kun myötäillä Äitiä. Halusin suojella perhettä ja itseäni. Pelkäsin seuraamuksia jos kertoisin miltä musta oikeasti tuntuu.
Todellisuudessa niistä kuvastuu vain suuri huoli lasten ja isän pärjäämisestä, epätasapainoisen Äidin kanssa.
Joka kerta kun luen paperit uudelleen ymmärrän itseäni paremmin. Olen tuskaillut itseni kanssa siitä asti kun kotoa lähdin. Teininä olen yrittänyt ymmärtää pelkotilojani, ahdistuksiani ja kykenemättömyyttä hoitaa omia asioitani. Kun näitä asioita käy läpi ymmärrän miksi näin on.. Lainausmerkein olevat kappaleet siirretty lähes suoraan meille tulostetuista papereista.
"Huoltosuunnitelmassa lukee että perhetyötä jatketaan. Meille on ehdotettu harrastuksia ja myönnetty niihin rahallista tukeakin." Tosin koskaan missään harrastamassa ei käyty. Rahat käytettiin muihin tarpeisiin, ruokaan ja "yrityksen" asioihin. Äiti monesti nauroikin että meillä syö eläimet paremmin kuin lapset.
"Äiti kysyy, miksi teemme työtä niin tiiviisti perheen kanssa, miksei heitä voi jättää rauhaan. Kerron että olemme huolissamme lasten hyvinvoinnista. Huoli tarkoittaa sitä, että mietimme, pystyykö perhe mm. Äidin sairaudesta johtuen huolehtimaan. Pystyykö Äiti toimimaan vastuullisen aikuisen tavoin? Olemme huolissamme perheen kasvatuskeinoista (voimakkaat otteet, fyysinen rangaistus) johdonmukaisuuden puutteesta, Äidin tunteiden ailahtelevuudesta ja siitä pystytäänkö perheessä ottamaan huomioon lasten todelliset tarpeet. Äiti kertoo että aiemminkin on ollut huolta ja lapsia on kertoman mukaan meinattu ottaa huostaan"
Perhetyöntekijän käyntejä perutaan ja vanhempien menot sattuvat juuri niille päiville kun sosiaalitoimen naisen piti tulla minun ja muiden lasten kanssa touhuamaan. Tässä vaiheessa jo papereissa painotetaan tapaamisten tärkeyttä meidän lasten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden turvaamisen kannalta.
Kävimme taas kesäkodissa, oli taas ihanaa päästä pois kotoa. Asuimme syrjemmällä joten kyläilyt väheni, taloudellisesti oli tiukkaa ei ollut varaa ajella. Emme myöskään enää tavanneet juurikaan isovanhempiamme Äidin riitaannuttua heidän kanssaan.
"Sosiaalitoimesta on soiteltu ja yritetty sopia uutta tapaamisaikaa meille kotiin, Äiti on toivonut ajalle siirtoa. haluaa miettiä asioita rauhassa ja keskustella varatulla ajalla siitä miten häntä on papereihin haukuttu ja ei voi ymmärtää kuinka työntekijät voivat olla asioista näin erimieltä hänen kanssaan".
Luin jo silloin näitä papereita Äidin pyynnöstä, en voinut kun myötäillä Äitiä. Halusin suojella perhettä ja itseäni. Pelkäsin seuraamuksia jos kertoisin miltä musta oikeasti tuntuu.
Mua pelotti, olisin halunnut pois. Ja samalla en sitten kuitenkaan tahtonut, halusin suojella sisaruksia ja isää. Vaikka minusta ei suuresti apua riitatilanteissa ollutkaan koin että jos ei muuta niin ne ainakin kääntyy muhun eikä muut kärsi niin paljoa. Suojelin Äitiäkin vaikka pelkäsin sitä suurimman osan ajasta..
"Äidin vastahakoisuudesta huolimatta perhetyö jatkuu."
"Äiti on sitä mieltä, että muistiinpanoissa on monia kohtia, joita hän ei voi hyväksyä (esim. minun eriarvoinen asema perheessä, Isä kantaa vastuun ja lapset pelkäävät Äitiään.) ne ovat kuitenkin meidän työntekijöiden näkemyksiä tilanteesta, meidän mielestämme tosiasioita. Kerron että mielestämme turvallisen ja vakaan kasvuympäristön luominen lapsille vaatii perheeltä muutosta. Siinä muutoksessa perhetyöntekijät haluavat olla tukemassa"
Nousi pintaan epäilys minun seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ikääni nähden käytökseni oli seksuaalisiin asioihin poikkeavaa ja arastelin/ nolostuin kummallisista tilanteista. Pelkäsin vieraita miehiä, mutten osannut sitä silloin niin hyvin pukea sanoiksi. Kärsin paniikkihäiriöistä ja olin hyvin ahdistunut ja luultavammin myös masentunut. Toki niitä parempiakin päiviä oli, silloin kun Äidillä oli asiat hyvin meilläkin oli mukavaa.
Minulle järjestettyjä tuettuja hoitoja perutaan koska Äiti ei katso niitä tarpeelliseksi. Sosiaalitoimi tuuppaa hoitokäynnit alulle ja ehdottaa sijoittamistani perhekotiin jos hoidot eivät onnistu kotoa käsin. Pääsenkin käynneille kotoa ja saan tukea. Työntekijät korostavat Äidille etten kotona saisi tuntea että kaikki on syytäni.
Jotenkin asiat vaan aina kaikesta huolimatta kaatuin muhun. Minusta tuntui että mussa on jotain vikaa, en ole normaali lapsi kun en ymmärrä ja osaa toimia ohjeiden mukaan. Tyhmä olin jos en tiennyt ja idiootti jos en osannut. Mietin oikeasti joskus että olenko älyllisesti normaali kun kotona mikään ei riitä ja en osaa suorittaa minulle tarkoitettuja hommia riittävän hyvin.
Hetken kaikki näyttää taas sujuvan. Vauvan syntymän jälkeen kaikki rauhoittui.
"Lastenkasvatus rauhoittui, ei huudeta ja raivota, on siistiä"
Olen perhetyöntekijän käyntien aikaan usein kylässä, Äiti haluaa taas lopettaa perhetyön koska kokee sen turhaksi, sitä kuitenkin jatketaan kaikesta huolimatta.
Palaute kesäperheestä sosiaalitoimeen kertoo myös paljon,
"Sieltä on soitettu ja kerrottu, olen sulkeutunut, en avaudu, en puhu asioistani. Perhettä oli erikseen pyydetty juttelemaan ja tukemaan erityisesti minua jos vaan pystyn puhumaan ja tarvetta tulee."
Tämän kappaleen lopuksi papereissa lukee että kesäperhe peruu puheensa, olenkin täysin normaali ja äiti onkin puhunut itse tarkemmin perheen kanssa asioistani.
"Äiti haluaa edelleen lopettaa perhetyön, haluaa eroon lastensuojeluperheen leimasta, emme tarvitse hänen mukaan perhetyötä. Sovittuun talven palaveriin asti kuitenkin jatketaan työntekijöiden päätöksellä. Äidin jaksamista halutaan tarkkailla etenkin nyt kun uusi vauvakin syntyy."
Tuntuu että suuri huoli on perhettämme kohtaan kuitenkin ollut, se välittyy noista papereista. On myös tiedetty se että me lapset emme uskalla kertoa asioita niin kuin ne on, kuten myös se että isä ei uskalla olla Äidin kanssa erimieltä perheen asioista.
"Äiti on suhteellisen hyvässä kunnossa ja papereissa lukeekin että perhetyötä jatketaan ettei Äidin masennus uusisi."
Kaikki näyttää muka hyvältä ja perhetyöntekijän käyntejä vähennetään, kotityöt lisääntyvät taas, puutöitä, pihanlaittoa ja sisarustenhoitoa. Olen noin 10-vuotias.
"Äiti haluaa syksyllä lopettaa tutkimukseni kesken, niille ei kuulemma ole tarvetta. Psykiatria on konsultoitu, palaute on että tarvitsen vielä paljon tukea, pelkään, saatan olla masentunut ja voin pahoin kokonaistilanteesta johtuen. Tulevan elämän ja tasapainon kannalta on tärkeää että hoito saatetaan loppuun asti ja voin käydä kaikki asiat läpi. Työntekijä kirjoittaa, ollaan tilanteessa, jossa tytön normaali, ikään kuuluva kehitys voi vaarantua ja siitä aiheutuu tutkimuksien tarve. Monien keskusteluiden jälkeen Äiti myöntyy tutkimuksiin, ettei pakollista huostaanottoa tarvitse tehdä. Muutamaa kuukautta myöhemmin äiti haluaa taas lopettaa perhetyön. Pystyvät itse tukemaan mielestään tarpeeksi. Perhetyötä kuitenkin jatketaan ja Äiti kokee tämän perheen kiusaamisena ja vakoiluna. Lapsia yritetään hänen mielestä viedä pois, ja hän ei voi luottaa enää sosiaalityöntekijöihin. Me taas haluamme tehdä perhetyötä siitä näkökulmasta, että olemme tukemassa perhettä, parantamassa selviytymistään ja vahvistamassa heidän omia voimavarojaan. Kertoman mukaan asiat perheessä ovat taas paremmin, päivärytmi on säännöllinen esim. ruokailut, lasten koulut sujuu hyvin. Hyväksikäyttö epäily vaatii kuitenkin että perhetyötä jatketaan."
Papereissa on taas kuukausien tauko. Ei käyntejä, tapaamisia perutaan Äidin toimesta. Psykologi tapaamisiani yritetään taas siirtää ja äiti haluaa taas lopettaa tutkimukset. Pääsen kuitenkin tapaamisiin kun sosiaalitoimi lupaa järjestää kuljetukset jos vanhemmat ei pääse viemään. Kummasti löytyikin aikaa ja rahaa omiin kyyteihin.
Seuraava kirjaus papereissa on viikon päästä, "Äiti soittaa vihaisena sosiaalitoimistoon. Tutkimukset pitää lopettaa, syy oireiluun on muka löytynyt. Äiti sanoo ettei halua lastaan "hullujenhuoneelle" (tutkimusjakso osastolla). Työntekijä selittää että vaikka Äidin mielestä asia on selvä en minä välttämättä ole käynyt asiaa vielä lopullisesti läpi. Puhutaan taas huostaanotosta jos vanhemmat eivät suostu tutkimusjaksoon."
Omia muistojani on ahdistus hyväksikäyttö asiasta. Tänä päivänäkään ei ole tietoa onko minulle jotain sattunut vai ei. Pelkotilat muistuttava toisinaan arvista joiden syylle ei ole selitystä.
"Äidin vastahakoisuudesta huolimatta perhetyö jatkuu."
"Äiti on sitä mieltä, että muistiinpanoissa on monia kohtia, joita hän ei voi hyväksyä (esim. minun eriarvoinen asema perheessä, Isä kantaa vastuun ja lapset pelkäävät Äitiään.) ne ovat kuitenkin meidän työntekijöiden näkemyksiä tilanteesta, meidän mielestämme tosiasioita. Kerron että mielestämme turvallisen ja vakaan kasvuympäristön luominen lapsille vaatii perheeltä muutosta. Siinä muutoksessa perhetyöntekijät haluavat olla tukemassa"
Nousi pintaan epäilys minun seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ikääni nähden käytökseni oli seksuaalisiin asioihin poikkeavaa ja arastelin/ nolostuin kummallisista tilanteista. Pelkäsin vieraita miehiä, mutten osannut sitä silloin niin hyvin pukea sanoiksi. Kärsin paniikkihäiriöistä ja olin hyvin ahdistunut ja luultavammin myös masentunut. Toki niitä parempiakin päiviä oli, silloin kun Äidillä oli asiat hyvin meilläkin oli mukavaa.
Minulle järjestettyjä tuettuja hoitoja perutaan koska Äiti ei katso niitä tarpeelliseksi. Sosiaalitoimi tuuppaa hoitokäynnit alulle ja ehdottaa sijoittamistani perhekotiin jos hoidot eivät onnistu kotoa käsin. Pääsenkin käynneille kotoa ja saan tukea. Työntekijät korostavat Äidille etten kotona saisi tuntea että kaikki on syytäni.
Jotenkin asiat vaan aina kaikesta huolimatta kaatuin muhun. Minusta tuntui että mussa on jotain vikaa, en ole normaali lapsi kun en ymmärrä ja osaa toimia ohjeiden mukaan. Tyhmä olin jos en tiennyt ja idiootti jos en osannut. Mietin oikeasti joskus että olenko älyllisesti normaali kun kotona mikään ei riitä ja en osaa suorittaa minulle tarkoitettuja hommia riittävän hyvin.
Hetken kaikki näyttää taas sujuvan. Vauvan syntymän jälkeen kaikki rauhoittui.
"Lastenkasvatus rauhoittui, ei huudeta ja raivota, on siistiä"
Olen perhetyöntekijän käyntien aikaan usein kylässä, Äiti haluaa taas lopettaa perhetyön koska kokee sen turhaksi, sitä kuitenkin jatketaan kaikesta huolimatta.
Palaute kesäperheestä sosiaalitoimeen kertoo myös paljon,
"Sieltä on soitettu ja kerrottu, olen sulkeutunut, en avaudu, en puhu asioistani. Perhettä oli erikseen pyydetty juttelemaan ja tukemaan erityisesti minua jos vaan pystyn puhumaan ja tarvetta tulee."
Tämän kappaleen lopuksi papereissa lukee että kesäperhe peruu puheensa, olenkin täysin normaali ja äiti onkin puhunut itse tarkemmin perheen kanssa asioistani.
"Äiti haluaa edelleen lopettaa perhetyön, haluaa eroon lastensuojeluperheen leimasta, emme tarvitse hänen mukaan perhetyötä. Sovittuun talven palaveriin asti kuitenkin jatketaan työntekijöiden päätöksellä. Äidin jaksamista halutaan tarkkailla etenkin nyt kun uusi vauvakin syntyy."
Tuntuu että suuri huoli on perhettämme kohtaan kuitenkin ollut, se välittyy noista papereista. On myös tiedetty se että me lapset emme uskalla kertoa asioita niin kuin ne on, kuten myös se että isä ei uskalla olla Äidin kanssa erimieltä perheen asioista.
"Äiti on suhteellisen hyvässä kunnossa ja papereissa lukeekin että perhetyötä jatketaan ettei Äidin masennus uusisi."
Kaikki näyttää muka hyvältä ja perhetyöntekijän käyntejä vähennetään, kotityöt lisääntyvät taas, puutöitä, pihanlaittoa ja sisarustenhoitoa. Olen noin 10-vuotias.
"Äiti haluaa syksyllä lopettaa tutkimukseni kesken, niille ei kuulemma ole tarvetta. Psykiatria on konsultoitu, palaute on että tarvitsen vielä paljon tukea, pelkään, saatan olla masentunut ja voin pahoin kokonaistilanteesta johtuen. Tulevan elämän ja tasapainon kannalta on tärkeää että hoito saatetaan loppuun asti ja voin käydä kaikki asiat läpi. Työntekijä kirjoittaa, ollaan tilanteessa, jossa tytön normaali, ikään kuuluva kehitys voi vaarantua ja siitä aiheutuu tutkimuksien tarve. Monien keskusteluiden jälkeen Äiti myöntyy tutkimuksiin, ettei pakollista huostaanottoa tarvitse tehdä. Muutamaa kuukautta myöhemmin äiti haluaa taas lopettaa perhetyön. Pystyvät itse tukemaan mielestään tarpeeksi. Perhetyötä kuitenkin jatketaan ja Äiti kokee tämän perheen kiusaamisena ja vakoiluna. Lapsia yritetään hänen mielestä viedä pois, ja hän ei voi luottaa enää sosiaalityöntekijöihin. Me taas haluamme tehdä perhetyötä siitä näkökulmasta, että olemme tukemassa perhettä, parantamassa selviytymistään ja vahvistamassa heidän omia voimavarojaan. Kertoman mukaan asiat perheessä ovat taas paremmin, päivärytmi on säännöllinen esim. ruokailut, lasten koulut sujuu hyvin. Hyväksikäyttö epäily vaatii kuitenkin että perhetyötä jatketaan."
Papereissa on taas kuukausien tauko. Ei käyntejä, tapaamisia perutaan Äidin toimesta. Psykologi tapaamisiani yritetään taas siirtää ja äiti haluaa taas lopettaa tutkimukset. Pääsen kuitenkin tapaamisiin kun sosiaalitoimi lupaa järjestää kuljetukset jos vanhemmat ei pääse viemään. Kummasti löytyikin aikaa ja rahaa omiin kyyteihin.
Seuraava kirjaus papereissa on viikon päästä, "Äiti soittaa vihaisena sosiaalitoimistoon. Tutkimukset pitää lopettaa, syy oireiluun on muka löytynyt. Äiti sanoo ettei halua lastaan "hullujenhuoneelle" (tutkimusjakso osastolla). Työntekijä selittää että vaikka Äidin mielestä asia on selvä en minä välttämättä ole käynyt asiaa vielä lopullisesti läpi. Puhutaan taas huostaanotosta jos vanhemmat eivät suostu tutkimusjaksoon."
Omia muistojani on ahdistus hyväksikäyttö asiasta. Tänä päivänäkään ei ole tietoa onko minulle jotain sattunut vai ei. Pelkotilat muistuttava toisinaan arvista joiden syylle ei ole selitystä.
Muistan olleeni hyvin johdateltavissa, autoin Äitiä valtavasti kotitöissä. Yritin olla ahkera, pakko oli yrittää. Jos ei auttanut ja totellut, ei saanut mitään hyvääkään. Mukava kohtelukin piti usein ansaita.
Jos suututin äidin se saattoi lakata puhumasta mulle, se oli kuin mua ei olisikaan. Ei katsonut, ei vastannut vaikka yritin pyytää anteeksi. Tämä on vain yksi tyyli hänen "opetustyylistään" ja miedoimmasta päästä. Meitä rangaistiin monilla eritavoilla, se kuului jokapäiväiseen arkeen, niin kuin pelkokin.
Isä lohdutti salaa ja oli mukava. En olisi selvinnyt ilman sitä pientä haurasta tukea. Jotenkin koin että ollaan isän kanssa ns. samalla viivalla ja että siitä tuntui yhtä pahalle kuin musta.
Sain paljon rakkautta ja tukea myös tuttava perheestämme, he olivat minulle kuin toiset vanhemmat. Koen että sillä vertaistuella on myös suuri merkitys siihen että olen jotenkin terveenä selvinnyt.
Äiti kohteli myös isää huonosti. Haukkui, huusi toisinaan se löikin taas isää. Myös neljä-viisivuotias veljeni kärsi kohtuuttomia rangaistuksia yksin pannuhuoneessa tai kylmiössä, sai kunnon tukkapöllyjä, seisoi arestissa.
Isä lohdutti salaa ja oli mukava. En olisi selvinnyt ilman sitä pientä haurasta tukea. Jotenkin koin että ollaan isän kanssa ns. samalla viivalla ja että siitä tuntui yhtä pahalle kuin musta.
Sain paljon rakkautta ja tukea myös tuttava perheestämme, he olivat minulle kuin toiset vanhemmat. Koen että sillä vertaistuella on myös suuri merkitys siihen että olen jotenkin terveenä selvinnyt.
Äiti kohteli myös isää huonosti. Haukkui, huusi toisinaan se löikin taas isää. Myös neljä-viisivuotias veljeni kärsi kohtuuttomia rangaistuksia yksin pannuhuoneessa tai kylmiössä, sai kunnon tukkapöllyjä, seisoi arestissa.
Muistan sen niin monta kertaa itkeneen enkä mä voinut tehdä mitään. Paitsi oireilemalla, tietämättäni tarkoituksella, niin että huomio pysyisi poissa muista. Tämänkin ymmärrän vasta nyt. Yritin kyllä olla kiltti.
Kommentit
Lähetä kommentti